Lyhyt kaksikkomelontaohje

1. Kaksikossa melotaan samaa tahtia, etummainen määrää tahdin ja takimmainen mukautuu siihen. Tauon jälkeen etummainen vain lähtee melomaan ja takimmainen ottaa sitten rytmistä kiinni.

2. Painavampi istuu takana. Jos melojat ovat saman painoiset, kokeneempi meloja istuu takana.

3. Kaksikossa on ohjaamista varten kääntyvä peräsin, joka on vaijereilla (tai naruilla) kiinni takana istuvan jalkatuissa.

4. Muista nostaa peräsin ennen rantautumista!

5. Kaksikolla voi meloa myös ilman peräsintä. Silloin kajakkia ohjataan melalla aivan kuten yksikköäkin.

6. Kaksikolla voi meloa myös yksin tai siten, että edessä istuu melomaton lapsi tai vaikka koira. Yksin kaksikkoa meloessa, meloja istuu aina takana. Etummaisessa aukossa on syytä olla jokin paino, vaikka lapsi, koira, vesikanisteri tai vaikka kiviä.

7. Kaksikko on hyvin nopea verrattuna yksikköön, koska kaksikon runkonopeus on suurempi. Kaksikossa on kuitenkin paljon tuulipinta-alaa, joten myös tuuli tarttuu hanakasti kaksikkoon. Tähän auttaa peräsin tai evä. Jos evä on nostoevä (= pohjassa kiinni ja säädettävissä), etsi evän syvyydelle sopiva asento riippuen tuulen voimakkuudesta ja suunnasta suhteessa kulkusuuntaan. Nostoevällä on lukuisia asentoja, siis muitakin kuin "päällä" ja "poissa päältä". Etsi aina olosuhteisiin sopiva evän asema. Tuulettomalla ilmalla et tarvitse evää laisinkaan.


© Sanna.Havanto@iki.fi

Tämä tiedosto: http://www.havanto.fi/Melonta/kaksikko.html
Kirjoitettu/muutettu viimeksi 3.6.2003